Sjöbon kirjasto
Tervetuloa Sjöbon olohuoneeseen.
Kirjastomme on yhdistetty yleinen ja koulukirjasto, ja sijaintipaikkamme on Sjöbon torilla. Haluamme toimia lähistöllämme asuvien ja työskentelevien kohtaamispaikkana.
Meillä on laaja kaikenikäisille tarkoitettujen kirjojen, äänikirjojen, aikakausijulkaisujen ja elokuvien valikoima. Meillä on päivälehtiä, joita voi lukea kirjastossa. Meillä on myös kirjoja ja aikakausilehtiä suomen kielellä sekä lastenkirjoja arabian ja somalin kielillä. Meillä saa myös lainata tietokonetta, käyttää langatonta verkkoamme, tulostaa ja kopioida. Lainaamme myös kävelysauvoja ja askelmittareita. Käytä niitä ja nauti kauniista lähiympäristöstä. Ovessa on kirjaluukku palautusta varten, kun kirjasto on suljettu. Itsepalvelun avulla voi itse lainata ja palauttaa kirjoja. Olemme aina saavutettavissa, kysy meiltä, niin yritämme auttaa.
Kotipalveluumme kuuluu Kirja kotiin ja Omat lataukset.
Toimintaamme kuuluu esimerkiksi suomenkielinen kirjakahvila, tekninen tuki sekä satutuokioita. Sivustomme antaa tietoja kirjaston tapahtumista.
Ota yhteyttä Sjöbon kirjasto